All your words were lies

 

Liian kauan oon totellu tätä kehää, oon jo ihan liian rikki hajoomaan

 Siitä on taas vierähtänyt useampi kuukausi kun oon kirjoittanut. Monta kertaa on pitänyt avata kone ja kirjoittaa,mutta se on aina jäänyt syystä tai toisesta. En oo oikein osannut pukea mun ajatuksia sanoiksi. Mulla on tässä muutaman kuukauden mennyt taas vähän huonommin. En oo tuntenut oloani mukavaksi nahkoissani ja on vaan tuntunut siltä etten kelpaa kenellekkään. Tuntuu että elämä vaan junnaa paikoillaan ja oon sortunut tiettyihin vanhoihin tapoihin taas.

Viimeksi kirjoitin tänne Pohjanmaan miehestä, no aika nopeasti sen postauksen jälkeen meille tuli sanaharkkaa. Hän väitti mm etten luota häneen ja jos luottamusta ei näin monen jutellun kuukauden jälkeen ole, niin ei sitä myöskään tule. Hän kyllä tiesi mun tilanteen, ja koitin hänelle asioita selittää. Mutta ei halunnut kuunnella. Noh meidän juttelu loppui siihen. Se oli mulle kova paikka taas, kaikki vieritettiin taas mun syyksi. Me ei ensinnäkään nähty livenä koskaan, mä oisin ollut siihen valmis. Mutta musta tuntui että mies ei. Ja jos ei oo livenä nähnyt niin mun on vaikea luottaa ja vaikka oiskin nähty, mulla on historiani vuoksi aina pieni epäilyksen peikko. No juteltiin pääasiassa snäpissä, sain ilmoituksen että mies on ottanut jostain näyttökuvan pari kuukautta sitten. Hän laittoi viestiä perään ettei ole kyllä mistään mitään kuvaa ottanut, että mitähän tää sekoilee. Olin vieläkin niin pettynyt ja vihainen tälle miehelle että sain sanottua vain jaa tai jotain vastaavaa. No ei olla viestitelty sen jälkeen missään sovelluksessa. Välillä mm Facebook ehdottaa miestä mulle kaveriksi ja huomasin että hän on vaihtanut profiilinsa nyt niin että häntä voi ylipäätään kaveriksi pyytää. Alkuvuodesta häntä ei voinut kaveriksi pyydellä. Välillä musta tuntuu että koittiko hän tuon näyttökuvan kautta saada uudestaan keskustelua aikaiseksi. Mene ja tiedä. Kyllä mä välillä edelleen ikävöin keskusteluita tän miehen kanssa ja hänen lauluvideoita.

No parin kuukauden päästä törmäsin Badoossa varaosamyyjään joka asuu noin tunnin matkan päästä musta. Kirjoiteltiin satunnaisesti parisen kuukautta ja hänen halustaan vaihdettiin numerot. No lopulta nähtiinkin. Oli tavallaan jotenkin jäinen vastaanotto, tai jotenkin oli vähän kiusallista. Tuntui et sai kaivella itse tietoja hirveesti ulos. Istuttiin monta tuntia huoltoasemalla kunnes lähdettiin kotia kohti. Sain jopa yhden halauksen tältä mieheltä,mutta se oli jotenkin niin kiusallisen oloinen halaus ja muutenkin se kotiinlähtö tilanne siinä. No viestittely ehkä tietyllä tasoa väheni näkemisen jälkeen.

No viikko sitten rupesin ensin Tinderissä juttelemaan Puolustusvoimien jonkun esimiestyypin kanssa. No olin töissä, enkä kerennyt vastaamaan hänen viesteihin ja lopulta se oli kaivanut mut myös Badoossa esille. No jatkettiin juttelua Badoon puolella. Nopeasti huomasin että mut oli Tinderistä poistettu. No tää mies leperteli mulle ummet ja lammet ois halunnu mut viime viikolla jopa hänen luokseen. En mennyt. Mua epäilytti alusta asti kun hänellä oli takana neljän vuoden suhde josta oli melkein kaksi-vuotias poikakin ja hän oli sinkkuna ollut vasta nelisen kuukautta. Mutta päätin että annan mennä, kun tää mies sai mut ns otteeseensa. Mutta kuitenkin mulla oli koko ajan sellanen pieni kutina tyypistä. Vaikka hän kuinka sanoi keskittyvänsä nyt vain muhun että juttu kuitenkin lentää hyvin ja näin.

 No sovittiin sitten tapaaminen tiistaille. Pari päivää sen jälkeen mies laittaa että hänelle tuli tiistai illaksi peli että kävisikö maanantai. No suostuin. Nähtiin nyt toissapäivänä. Mies oli mennyt sisälle ennen mun tuloa juomaan kahvia, no joo olin vartin myöhässä. Mutta ilmoitin hänelle ja kuitenkin mulla oli matkaakin se 80km paikalle. No hän istu perimmäisessä pöydässä ja jotenkin se ilme mikä hänen kasvoilleen tuli kun se mut näki oli vähän sellanen että oliko se nyt hyvä vai ei. Tunsin muutenkin itseni koko ajan epävarmaksi,kotoa lähtiessä tuntui ettei mikään näytä mun päällä hyvältä.

 No mun mielestä meillä lensi juttu paremmin kuin varaosamyyjän kanssa. No tämä ei kyllä tarjonnut mulle edes kahvia ja puhui tosi paljon muutenkin jotenkin rahasta. Välillä tuli vähän olo että se on täynnä itseään ja että oisko siinä narsistin vikaa myös. No mies halusi lähteä parin tunnin päästä kotiin koska hänellä oli nälkä. Lähtiessä sain kyllä yhden käden halauksen. Ja kotimatkalla oli tullut viestiä että "kauniit silmät ja kaunis hymy". No eilisiltaan asti se oli hiljaa, kunnes esitin sitten kysymyksen että mikä fiilis jäi eilisestä että mun puolesta voidaan vaihtaa numerot. No hän totesi kylmän viileästi että hän tapasi tässä toisenkin ja heillä synkkaa sen verta hyvin että hänen on katsottava se kortti loppuun. Vaikka mä kuitenkin jotenkin ehkä osasin epäillä tätä tiistai illan peliä, niin silti se tuli aika puskista. Luulin että meillä synkkasi ihan hyvin. Kaikki ne lirkuttelut ja "en juttele muille kun sulle" oli valetta. Ja sen jälkeen ymmärsin myös sen ilmeen. Se ilme oli että yök. 

Vaikkei me juteltu kuin viikko niin silti itse olin koko ajan avoin ja kerroin kaikki mun ongelmat. Ja hän totesi heti kun niistä olin kertonut että oletko nykyään ok tai jotain vastaavaa.. Ja vaikkei me pitkään kerettykkään juttelemaan niin silti kun itsestä tuntui että treffit menivät ihan ok ja olin liian sinisilmäinen jälleen. Ja kun tunsin itseni muutenkin niin epävarmaksi treffeille mennessä, että tuli taas vaan olo että vika on mussa. Kyllä tässä on taas eilisestä asti itkeskelty enemmän ja vähemmän. 

No kaiken tuon keskellä eilen tuo varaosamyyjä laittoi viestiä ja kysyi että millon me kahvitellaan. Tuli kyllä täysin puskista. Lupasin että jos sitä kiinnostaa ja aikaa löydetään niin voidaan kahvitella. Sitten oli vielä yksi maajussi kenen kanssa juttelin Tinderissä monen monta vuotta jo ennen exääkin. No sekin noin kuukausi sitten heitti että vois viiä mut treffeille. No nyt se on mut Tinderistä poistanut vaikka juteltiin viime viikolla viimeksi. Että silleen.

Kaiken tän keskellä oon taas huomannut että oon alkanut oireilla enemmän ja vähemmän. Eilenkin tuon miehen viestin jälkeen itkien siis söin suklaata vaikkei edes mieli tehnyt. Hain taas lohtua ruuasta. Ja muutenkin oon taas huomannut että oon etääntynyt kavereista ja vietän suurimman osan ajastani yksin. Suurin osa ajasta menee edelleen töissä. Mun elämä tuntuu vaan junnaavan paikoillaan. Oon taas samassa oravan pyörässä..Välillä ahdistaa ja masentaa niin paljon. Joskus kun katson itseäni peilistä niin rupean itkemään, en pidä kuvasta mikä siellä on. Välttelen peilejä, välillä syön enemmän ja välillä vähemmän. Välillä skippaan ruokia ja syön ensimmäisen kerran 22 jälkeen. Energiaa haen energiajuomista. Mulla on motivaatio hukassa,enkä jaksais tehdä muuta kuin makoilla. Mutten jaksaisi tehdä edes sitäkään. Mulla on kohta vuoden ollut suursiivous kesken. En vaan saa tehtyä sitä loppuun. Siivotavan määräkin vaan kasvaa ja kasvaa koko ajan. Mä en tunne itseäni hyväksi mun nahkoissani. 

Mulla oli hoitajalle viimeksi aika noin kuukausi sitten ja jotenkin senkin sanat painaa taas. "En mä tiedä miten voisin sua enää auttaa." No ehken itse ole pystynyt enää ihan täysin rehellinen olemaan hänelle, mutta kun musta tuntuu että takerrutaan aina samoihin asioihin. Joo tiedän että uni ja syöminen on perustat hyvälle elämälle. Mutta ehkä joskus haluisin puhua myös muusta. Mun nukkuminenkin on nykyään taas ihan päin honkia. Oon taas mennyt samoilla silmillä tai parin tunnin unilla töihin. Myös mun työkavereiden sanat painaa takataskussa. Reilu viikko sitten viimeksi kuulin kuinka mun nauru raikaa koko talossa, oon niin ilonen ihanaa että olen töissä ja hymyilen. Niin no ne on niitä mun turvakeinoja,en näytä muille mun heikkouksia. En näytä muille että mua sattuu. Hymyile niin kaikki luulee että sulla on kaikki kunnossa. Tällä hetkellä en oo pystynyt kenellekkään puhumaan rehellisesti mun tunteista tai kaikesta mitä käyn läpi mun sisällä. En edes kavereille. Mulla on hirveä ikävä jopa kummipoikia, mutta jotenkin tuntuu etten tässä kunnossa halua poikien eteen. Tiedän että on aivan liian pitkä aika siitä kun olen esimerkiksi vanhempaa kummipoikaa nähnyt ja mulla on huono omatunto siitä. Mutta välillä sängystä ylös pääseminenkin tuntuu niin vaikealta. Myös siskon vuosia sitten heittämät sanat "ei sua kukaan halua kun oot tommonen" on pyörinyt lähiaikoina päässä. Instagram ehdottelee mulle myös vähän väliä että alkaisin seuraamaan siellä exää. Se on liittynyt sinne eron jälkeen. Joka kerta kun ne kasvot lävähtää ruudulle joudun nieleskelemään kyyneliä.

Tällä hetkellä mun suurin toive olisi vaan löytää se elämäni rakkaus, oon kuitenkin 28- vuotias enkä mä edelleenkään tiedä mitä haluan esimerkiksi työkseni tehdä tai missä päin Suomea haluan asua. Siskokin sai tuossa heinäkuussa toisen muksun, ja nimijuhlat oli viime kuussa. No se nimikin otti tunteisiin.  Mulla oli itsellä ollut 15 vuotta nimi pojalle valmiina, no ei ole enää..

Monesti vaan mietin että miksen voi olla niinkuin muut. Mikä mussa on vialla? Kauan mun pitää tätä jaksaa? Loppuuko tää koskaan?

Sydämeni annan nukkua tarinaa ensin loppuun kuule en

Siitä on taas hurahtanut kuukausi kun viimeksi kirjoitin. Päätin koittaa palata blogin pariin ainakin jollain tasoa. Vähän avata ajatuksia itselleen taas tänne. Mutta kuten viimeksi juttelin hoitajan kanssa. En aio ottaa mitää paineita tästä, vaan kirjoitan kun siltä tuntuu. Ja nyt on sellanen fiilis että mun on pakko saada purettua asioita taas.

Tosiaan tässä viikon päästä olisi mun ja exän vuosipäivä ensinäkemisen osalta. No se ottaa jo itsessään tunteisiin. Ja se sattuu olemaan vielä tädin syntymäpäivä. Niin joka vuosi kun juhlitaan tädin syntymäpäiviä niin muistelen myös aina tätä. Parin viikon päästä olisi myös ollut meidän ensimmäinen vuosipäivä. Päivä jota odotin innolla. Reilu kuukausi niin mulla olisi loppunut päiväkodissa työt.

Mun on ollut aina vaikea luottaa miehiin ja exän tempun jälkeen vielä vaikeampi. Muutamia oon tässä eron jälkeen nähnyt,mutta kukaan ei vaan ole tuntunut samalta sitten yhtään. No rupesin jo siis varmaan kolme vuotta sitten juttelemaan yhden kokkolalaisen kanssa Tinderissä. Juteltiin satunnaisesti. Tää myös halusi soittaa mulle yhtenä yönä kun itkin exän takia kun se kännissä mulle viestiä taas laittoi. No se piristi mua. Ruvettiin puhumaan että outoa että ei olla nähty livenä, mutta kuitenkin puhuttu niin kauan. No päätettiin kun mulla oli helmikuussa omaa lomaa, että käyn Kokkolassa moikkaamassa häntä. Helmikuu saapui ajelin ensimmäistä kertaa ikinä Kokkolaan. No eihän meillä ihan samalla tavalla juttu lentänyt livenä ja oltiin aika erilaisia. Mutta kaverina häntä pidän kyllä. 

Se oli ystävänpäivä kun siellä olin. Selasin Tinderiä taas. Vastaan tuli profiili joka sai mut hymähtämään puhelimelle. Heitin sydämen ja kappas match tuli. Jotenkin alusta asti tuntui että juttu lentää. Juteltiin koko ajan. Myös koko mun kotimatka läheteltiin jo ääniviestejä ja snäppejä. Juteltiin muutama viikko päivittäin. Kävin vielä siskon luona Vaasassa loppukuusta ja pari päivää ennen reissua puhuin miehelle siitä että olen taas liikkumassa sinne päin. Että olisi ehkä mahdollisuus nähdä. Mies taisi todeta vain että katsellaan. No miehestä tuli tämän jälkeen jotenkin etäisempi ja lopulta kun olin siskon luona hän vaikeni täysin. Se taisi olla myös papan kuolinpäivä, joten se oli mulle jotenkin extra kova paikka taas. Tuli mun aika lähteä Vaasasta kotiin, miehestä ei ollut kuulunut mitään. Ei sitten nähty, olin pettynyt olin odottanut että näen hänet.

Jatkoin Tinderin selailua, no sieltä tuli vastaan yksi savolainen. Juttu lensi aluksi hyvin ja kiinnostuin ihan oikeasti hänestä. Hän oli myös ensimmäinen joka oli mua varten valmis ajamaan muutaman tunnin mua tapaamaan. Nähtiin ja hän olisi halunnut mun viereen nukkumaan,olin vissiin hirveä ihminen. En päästänyt, ei tuntunut luonnolliselta tuoda häntä kotikotiin heti. No hän ajeli kotiinsa ja minä omaani. Sovittiin että parin viikon päästä kun mulla on pidempi vapaa että käyn hänen luonaan. Ja hän myös sanoi ensimmäisen tapaamisen jälkeen että hän on muhun vähän ihastunut,ettei kukaan oo häntä näin saanut tuntemaan. Varmaan lähemmäs tunti seisottiin vesisateessa ulkona autojen vieressä, halaillen ja pussaillen. Lopulta maltin lähteä ja puhuttiin vielä kotimatka puhelimessa.

Tuli päivä kun menin tämän miehen luo. Olin innoissani, molempia selvästi jännitti. Tällä miehellä oli myös pari isohkoa koiraa, joita pelkäsin alkuun. Mutta jälkeen päin huomasin että turhaan pelkään. En ole koskaan nähnyt niin kilttejä ja tottelevaisia koiria. 

No tää mies oli taas pieni työnarkomaani. Se oli ollut töissä ennen kuin sinne menin ja sille teki tiukkaa viettää mun kanssa aikaa kun olisi halunnut töihin. No saatiin siinä ilta kulumaan, mentiin nukkumaan. Aamulla tää mies siirtyi sohvalle, en tiedä että miksi. Sänky oli kylläkin tosi pieni että oliko sitten sen takia vai. No heräsin aamulla siihen kun toinen näistä koirista narskuttaa limsapulloa. Päätin sitten myös nousta. Ja ihan hyvä että nousin. Ei mennyt kun muutama tunti niin miehen setä tuli ovesta. Olihan se kiva kun molemmat oli siellä puolialasti.. :D No mulle se oli ihan täysin uusi tilanne ja olin aika jäissä. Enkä kehdannut siitä heti lähteä kotiin vaan olin vielä pari tuntia kunnes lähdin. Sitä ennen mies oli vinkunut taas töihin lähtöä ja muutenkin hänestä oli tullut etäisempi. 

Siinä kun autoni luona hyvästeltiin niin jotenkin mulle tuli tunne että miestä ei oikein kiinnostanut.

No sen jälkeen rupesi tämänkin miehen kanssa viestittely vähenemään. Aina sanoi ikävöivänsä ääntä, naurua ja läsnäoloa. Muttei koskaan kuitenkaan soittanut mulle näkemisen jälkeen. Sitä ennen oltiin puhuttu 3-5 tuntia puhelimessa yheltä istumalta. No tällöin myös tämä kokkolalainen ystävänpäivänä saatu match otti taas yhteyttä. Oli pahoillaan että oli vaan hiljentynyt että hänen piti vain saada kaikki naiset mielestään pois ja olisi pitänyt kuulemma mulle asia selittää eikä vain hiljentyä. No totta kai kerroin tälle miehelle että mulla on vähän tällänen epäselvä juttu toisen miehen kanssa tässä. Ja sanoinkin hänelle että oon nyt ihan sekaisin, kun molemmat mua kiinnostaa. No Kokkolan mies sanoi että hän voi siirtyä sivuun, ettei tahdo tulla kenenkään väliin. Sanoin kyllä että tahdon hänet vähintään ystävänä pitää. No jälleen hän hiljeni. Lopulta myös tän savolaisen kanssa juttu hiipui kasaan, kun hän oli pettynyt omiin ajatuksiinsa. En tiedä mitä se tarkottaa sitten.

No oltiin muutama viikko oltu juttelematta tän Kokkolan kanssa, kunnes itse rohkaistuin laittamaan viestiä ja kertomaan tilanteen. Huomasin että mun on todella helppo puhua tälle miehelle ainakin viestien välityksellä vähän kaikesta. Tässä kohtaa myös mies halusi soittaa videopuhelun. No soitettiin sellanen nopeahko videopuhelu, juteltiin niitä näitä ja meinas itku päästä kun likasilla hiuksilla, tukka pystyssä siinä olen ja mies sanoi mulle että: "Näytät hyvältä". Mies sanoi myös että se juttelee parin vanhemman naisen kanssa ns aikansa kuluksi, muttei silläkään nyt muuta ole. No juteltiin satunnaisesti sillon tällön ja aina snäpin kautta. Mitä ihmettelin ja mies sano että sama kai se on missä puhuu. Joku päivä taisin kysellä vaan mieheltä kuulumisia. Mies kertoi että on parin viikon ajan tapaillut jotain naista, muttei tiedä tuleeko siitä mitään. Että ei oikein tiedä mikä siinä mättää. Tuli mulle puskista ja huomasin että olen mustasukkainen tästä miehestä. Vaikken ole koskaan nähnyt kyseistä miestä edes. Tästä on nyt ehkä viikko, pari päivää tässä ollaan taas snäppäilty niitä näitä. Ja huomasin että ajattelen tätä miestä melkein koko ajan ja tajusin että hitto, mä oon ihastunut tähän mieheen.

On ollut helmikuussa jo puhe että mä oon aina haaveillut muutosta Pohjanmaalle. Mies myös sanoi että koska mä asun hänen sanojensa mukaan perseessä. Eli neljän tunnin matkan takana, hän ei mua ajattele sillä tavoin tällä hetkellä. Mutta kiinnostunut on. Hän haluaisi nähdä usein jos jotain tulisi. Plus hänellä on kaksi lasta ja päivystystä joka viides viikonloppu niin hänellä ei ole aikaa matkustella. Tämä sai mut miettimään taas vakavissaan muuttoa Pohjanmaalle. Mutta koska en ole edes nähnyt livenä tätä miestä ja mun on vaikea luottaa ihmisiin. Olen alkanut miettimään että olenko kuitenkaan valmis heittämään kaiken pois miehen takia ja muuttaa 400km päähän. Sehän on periaatteessa kuitenkin ollut koko ajan suunnitelma. Mutta no ehkä syystäkin epäröin. Mulla on kuitenkin nyt vakityö jonka sain pari kuukautta sitten. En oo koskaan asunut yksin ja tilanne kun on tämä että nykyään töitä on hankala saada ja kaiken lisäksi en tiedä mitä haluisin tehdä työkseni. Olen myös sanonut tälle miehelle että mua jännittäisi muutto senkin puoleen että saisinko ystäviäkään sieltä. Ja kun mulle Pohjanmaa on ollut paikka jossa heittää aivot narikkaan että meneekö se siinä sitten. Ja oishan mulla siinä lähiseudulla sukulaisia, mutta silti jännittää. Ja nyt on vähän kaikkea ns isoa hankintaa tässä samaan aikaan. 

Mutta kuitenkin mua kiinnostaisi, koska jotenkin tää mies kuulostaa just sellasselta mieheltä mitä oon aina ettinyt. No ensinnäkin hän on Pohjanmaalta,nallekarhu, ymmärtäväinen, rakastaa ruuanlaittoa, laulaa..Jotenkin ollaan tietyissä asioissa samanlaisiakin. Hän myös joskus sanoi että oon saanut vähän nostettua hänen itseluottamusta. Mutta kun mulla on tapana pyöritellä asioita liian kauan päässä, niin pelkään että kohta on liian myöhäistä. Ja valitettavasti mietin myös sitä että jos mua viilataan tässäkin silmään. Mitä jos meistä ei tuliskaan mitään ja mitä jos en jostain syystä viihdykkään Pohjanmaalla. Ei mulla olisi pokkaa tulla kotiin häntä koipien välissä. Kyllä sitä myös väkisin miettii että minkälainen naisten mies tää mies sitten loppujen lopuksi on kun tää naisen tapailukin tuli mulle puskista. Mutta joku tässä miehessä mua vetää puoleensa, mutta pelkään että mua käytetään taas hyväksi. Mutta toisaalta tää voi olla myös se mun kaipaama muutos.

Tää mies on myös laittanut mulle lauluvideoitaan, hitto mä rakastan laulavia miehiä, ne saa mun sukat pyörimään jaloissa.. :D 

Kellohan on nyt siis puoli seitesemän aamulla, oon tunnin tässä jo kirjoitellut tätä tekstiä ja koittanut saada tästä edes jotenkin järkevän kuuloista. Mun pitäisi nukkua sillä oon nukkunut jälleen joku viitisen tuntia ja iltavuoro olisi edessä, mutta mun oli pakko saada purettua tää päästä pois että pystyn ehkä nukkumaan vielä muutaman tunnin. Niin juu ja mainittakoon myös se että parisen viikkoa sitten latasin myös Badoon ja siellä oon jutellut neljä vuotta nuoremman miehen kanssa ja se eilen tunnusti myös että tykkää musta, vaikkei koskaan olla nähtykkään. Mä en oikein itse tiedä tunteistani tätä miestä kohtaan koska no mulla on aina ollut joku neuroosi vanhempiin miehiin. Mutta mukavalta tämäkin vaikuttaa. Mutta jos sitä koittaisi vielä pari tuntia nukkua ennen töitä. :D

Sä musta teit naurettavan

Siitä on viisi vuotta kun viimeksi kirjoitin. Monta kertaa oon miettinyt paluuta blogin pariin, koska ensinnäkin rakastan kirjoittamista. Ja tää on mulle tietynlaista terapiaa. Mutta en ole oikein tiennyt että mistä kirjoittaisin näin viiden vuoden jälkeen, koska tässä on tapahtunut paljon. En tiedä mistä aloittaa..

Viiteen vuoteen mahtuu yksi epäonnistunut parisuhde, monet epäonnistuneet tapailut, työpaikan vaihdos kahteen otteeseen, täydellinen romahdus eron myötä, psykiatrisella hoitajalla olen alkanut käymään, toisen kummipojan syntymä..

Tosiaan elettiin 2019 tammikuuta. Selasin Tinderiä,vastaan tuli mies joka oli mua vanhempi ja ei nyt ihan mun tyyppiä. Mutta joku siinä profiilissa kuitenkin veti puoleensa ja heitin sydämmen. Kas kummaa mies oli myös tykännyt musta ja alettiin juttelemaan. Juttu lensi paremmin kun kenenkään muun kanssa ikinä. Ihan kuin oltaisiin tunnettu aina. Ensimmäistä kertaa ikinä musta tuntu että joku mies oikeesti hyväksyy mut sellaisena kuin olen. 

Helmikuu on aina ollut mulle vaikea, se helmikuu meni huomaamatta kun mies ymmärsi ja tuki mua viestien välityksellä. Reilu kuukausi juteltiin kunnes uskallettiin molempien viihteellä ollessa soittaa ensimmäinen puhelu. Oltiin tässä vaiheessa jo siirrytty myös Whats Appin puolelle. Puhuttiin ihan niitä näitä parisen tuntia. Ihastuin vaan enemmän tähän mieheen, viestiteltiin päivittäin useita tunteja. Jos mulla oli huono päivä mies sai piristettyä mua ja mut nauramaan. Monta kertaa kuulin myös että virnistelen ja naureskelen puhelimelle ku hullu. Lopulta kun oltiin pari kuukautta viestitelty ja soiteltu puheluita. Uskaltauduin ehdottamaan miehelle videopuhelua, joka ei todellakaan ole mun tapaista. Mutta mä halusin nähdä että tää mies on oikea, koska mulla alko olemaan jo vahvoja tunteita tätä miestä kohtaan. Mies suostui.

Ensimmäinen videopuhelu oli vähän kohmeinen kun molemmat jännitti, mutta silti se oli kovin luonnollista vaan tuijottaa toista. Ja se että että näin että tää mies on oikea, sai mut ihastumaan häneen vielä kovemmin.

Lopulta videopuheluista alko tulemaan melkein meidän päivittäinen juttu. Juttu mitä odotin kun kuuta nousevaa. Kerta kerralta ne venyi pidemmiksi ihan huomaamatta. Keväällä palloteltiin ajatusta näkemisestä. Silloiset työkaverit ja kaverit kaikki sanoivat että nyt näätte jo että puhut siitä koko ajan,ettet sä kenestäkään oo koskaan tuolla tavoin puhunut. No sovittiin sitten että nähdään kesäkuussa 14. päivä.  Ruvettiin jännittämään näkemistä ja ruvettiin jo puhumaan rakkaudesta. Että tunteet rupeaa olemaan jo vahvempia kuin ihastuminen. Ja niin ne mun osalta olikin. Kukaan ei koskaan oo saanut mua tuntemaan tuolla tavoin. 

Elettiin huhtikuuta,sain yllättävän työtarjouksen naapurikunnan päiväkodista. Mut haluttiin sijaiseksi. Olin aivan onnesta sekaisin, sanoinkin tälle miehelle että se on mun onnenkalu kun heti kaikki hyvä tapahtuu ja unelmat toteutuu kun häneen tutustuin. No kävin haastattelussa ja sovittiin että aloitan sijaisen hommat 13.5. Kyseessä piti ensin olla parin kuukauden homma. Mies kannusti mua tässä. Mulle oli iso juttu lähteä vakituisesta työpaikasta parin kuukauden takia, mutta uskalsin tehdä sen koska mies oli mun tukena. Aloitin työt ja se oli jännää aikaa, mulla oli töitä lähinnä vain ma-pe. Ja se oli mulle aivan uutta.

No saapui kesäkuu. Ajelin miehen luo parin sadan kilometrin päähän. Jännitin todella paljon näkemistä. Ja en olis ikinä uskonut että oon menossa yksin jonkun kotiin tapaamaan jotain ihmistä ensimmäistä kertaa. Tiesin että se on hullua ja uhkarohkeeta. Mutta mun kaverit tiesi kyllä kenen luo oon menossa ja osoitteen myös.

Lopulta saavuin mökin pihaan ja parkkeerasin auton miehen neuvomalle paikalle. Samalla kun laitan autossa tavaroita kasaan huomaan että mökin ulko- ovi aukeaa ja sieltä kurkkii tutun näköinen mies. Sydän pomppaa jännityksestä kurkkuun. Ei hitto se on todellinen. Saavuttuani ovelle mies tervehtii ja huomaan heti että hän on vähän humalassa. Olin antanut hänelle luvan juoda muutaman jännitykseen. No menemme sisälle mökkiin, hän esittelee mulle mökin ja siinä sitten katellaan toisiamme ja molempia jännittää. Lopulta mies kysyy saako hän halata mua. Totta kai annan luvan, pidättelin siinä jo kyyneliä. Se halaus tuntu niin oikeelta. 

No käytiin istumaan ja juttelemaan, laitettiin musiikkia soimaan. Juteltiin siinä niitä näitä, tuijoteltiin toisiamme. Samalla mies joi kaljaa, aina sanoen että tää on vika tölkki. Ihmettelin jo siinä vaiheessa että miten sitä kaljaa sitten tulee koko ajan lisää jos aina on viimenen tölkki. Päätin olla hiljaa koska olin antanut luvan juoda. Tosin olin ymmärtänyt että hän juo ihan pari jännitykseen. Mutta se pari olikin parisenkymmentä. Silti katselin miestä että hitto toi on aika kuuma ja jännitin nukkumista. En ollut nukkunut kenenkään miespuoleisen vieressä siihen mennessä koskaan.

No lopulta kömmittiin sänkyyn ja mies kysyi että saako mua ottaa kainaloon. Totta kai annoin luvan ja se tuntu oikeelta. En ollut koskaan edes suudellut ketään ja odotin kun kuuta nousevaa että mies tekisi siirron koska mua se jännitti. Muistan kuinka mies katsoi mua ja totesi että "toivottavasti et lyö ainakaan kovin kovaa" ja pussas mua. Jonka jälkeen mies kysyi että "oliko kauheeta" nauraen sitten heitin vitsillä että oli ihan hirveetä. Mutta silti pussailtiin siinä hetki, kunnes mies tais sammua. 

No mun oli ensinnäkin tosi vaikea nukahtaa koska jännitin edelleen ja tavallaan mua myös vähän pelotti. Nukuin parisen tuntia ennen kuin aamulla herättiin. 

Mies sano myöhemmin että ei muistanut meidän ekasta illasta mitään että aamulla vaan havahtui siihen että jes se on vielä tossa vieressä. 

No aamulla siinä pötköteltiin hyvän aikaa sängyssä peittojen alla,halailtiin ja pussailtiin. Ajattelin jo sillon että tässä mä haluan olla lopun elämäni. 

Lopulta tuli mun aika lähteä kotiin ja no mähän vedin sen maalliset itkut, kun tiesin että meidän ei ole mahollista nähdä kun max pari kertaa kuussa. Koska mieskin teki kahta työtä ja kunnollista vapaapäivää sillä ei oikein ollut koko viikon aikana. No mies sai mut rauhoitettua että onhan meillä puhelin ja et soitellaan ja viestitellään. Muistan kuinka joka ikisen kotimatkan miehen luota itkin kotiin asti kuin pieni lapsi. Ja jatkoin sitä vielä kotonakin

.

Nopeasti saatiin jo sovittua toinen näkeminen. Odotin sitä taas kuin kuuta nousevaa. Toisella kerralla taidettiin jo sanoa toisillemme että rakastetaan toisiamme. Tällä miehellä oli poika kenelle mies oli ekan näkemisen jälkeen jo sanonut että isillä oli täällä tyttöystävä ja poika oli odottanut että tapaa mut. Tällä toisella kerralla taisin myös pojan tavata ensimmäisen kerran. Mun mielestä se oli liian nopeasti ja jännitin sitä vielä enemmän kuin itse miehen tapaamista. Sillä halusin tehdä hyvän vaikutuksen koska rakastin tätä miestä. Ja olinhan mä päiväkodissakin töissä. Poika saapui ja jännitin niin paljon etten oikein saanu sanottua juuta enkä jaata. Mies ei kuulemma ollut edes tajunnut että jännitin.

Oltiin yhden yön kolmisteen siinä mökissä, mieshän oli vasta muuttanut sinne niin pojallakaan ei ollut omaa sänkyä. Eli poika laitettiin ensin nukkumaan sohvalle josta keskellä yötä oli sitten tullut meidän väliin. Mies puhui musta aina hänen naisenaan ja tyttöystävänä. Muistan kun 1.7 pötkötettiin sängyssä ja mies ehdotti että virallistetaan juttu. Mietin hetken että tulee aika nopeesti, mutta päätin suostua, koska rakastin tätä miestä ja ajattelin että tän kanssa mä haluan olla lopun elämäni. Laitettiin ilmotus Facebookkiin,se oli ihanaa. Mä olin korviani myöten rakastunut. Nähtiin muistaakseni vielä kerran tämän jälkeen ja huomasin miehen käytöksessä jo sillon vähän muutoksia. Kun hän lähti yöksi töihin kuinka hän jäi kattomaan mua ovelle, ihan kuin hän olisi halunnut sanoa jotain. Mutta laittoikin oven kiinni ja lähti. Tällöin myös miehen luvalla jätin hygieniatavaroitani sinne ettei tarvitse koko ajan raahata kaikkea.

No työrintamalta alkoi tulla tietoa että mun sijaisuus jatkuu, eikä lopukkaan heinäkuun lopussa niin kuin ensin oli tarkoitus. Puhuin tästä miehelle, hän tiesi kyllä että se on mulle iso juttu. No hän ei oikein sanonut asiaan juuta eikä jaata. Ei onnitellut kuten keväällä kun vaihdoin työpaikkaa. Kysyin mieheltä ihan suoraan että hänenkö mielestään mun ei pitäisi laittaa nimeä paperiin. Totesi että totta kai sä laitat. Ja niin mä tein. Oltiin myös sovittu että nähdään elokuussa. Heinäkuussa myös tän miehen koira sai jonkun kohtauksen, jonka seurauksena koira piti lopettaa. Se oli miehelle todella kova paikka ja mä tarjoiduin ajamaan paikalle 2,5h. Mutta en saanut kuulemma mennä sinne. Se oli miehen ja lapsen äidin yhteinen koira. Kyllähän se sillon jo pisti miettimään että onko välit lähentyneet.

Miehen puolelta viestittely rupesi pikku hiljaa muuttumaan etäisemmäksi. Koitin kysellä että missä nyt mennään. En saanut kunnollista vastausta. Lopulta saapui elokuu ja mun piti seuraavana päivänä lähteä miehen luo. Mies oli laittanut viestiä että hän oksensi ettei varmaan kannata tulla. No en tietenkään mennyt kun en oksennustautia halunnut. Mutta tämän jälkeen mies hiljeni pariksikin päivää enkä oikein saanut vastausta mihinkään vaikka hän paikalla kävikin. Itkin jo päiviä siinä vaiheessa,mun jo parempaan suuntaan mennyt syömishäiriö alkoi nostaa jälleen päätään.

 Aina kun kysyin mieheltä onko meillä kaikki kunnossa, niin vastaus oli että on. Töissä oli yhtä tuskaa olla kun sielläkin ajattelin vain miestä. En pystynyt senkään puoleen nauttimaan mun unelmien työstä.

 No sinniteltiin siinä elokuu, ei taidettu edes videopuhelua enää soittaa silloin ja kerran sain puhelimen päähän miehen. Miehen joka oli ihan eri mies kuin se johon olin rakastunut. Tuli olo että mua syyllistettiin siitä että oon jatkanut mun sopimusta vuodella. Herranjumala vaivasella vuodella. No elokuu vaihtui syyskuuhun,oli viikonloppu mies oli ollut yötöissä, joiden jälkeen yllätys hän oli sitten vetänyt kännit. No herätessäni huomasin että jaahas on tullut viestiä. Heti ensimmäisen viestin lukiessani kyyneleet valui poskia pitkin ja loppua ei tullut. 

Mies oli laittanut aamuyöstä viestiä että meidän pitää puhua että hän ei usko että hän voi tätä jatkaa. En voinut uskoa lukemaani, menin jostain syystä katsomaan miehen Facebook seinää jolloin huomasin että mut oli heitetty kavereista ja hän oli laittanut itsensä sinkuksi. Koitin puhua miehen kanssa mutta siitä ei tullut oikein mitään kun toinen ei ollut yhteistyöhaluinen. Sain reilun viikon odotella vastauksia asioihin. Ja kaikkiin en ole edelleenkään vastausta saanut.

 Syyskuun puolessa välissä alkoi hiljaisuus. Mut oli jätetty viestillä, eikä edes haluttu selittää asiaa. Mies johon luulin voivani luottaa, mies jonka kanssa luulin viettäväni lopun elämäni. Mies jota rakastin enemmän kuin ketään koskaan.

Mä romahdin ihan täysin, sinä aamuna mä tein jotain mitä en oo koskaan tehnyt. Join ykkösellä alas tyhjään vatsaan pari siideriä. Senkin tein itkien. Ystäväni mulle soitti ja en oo koskaan ees puhelimessa hälle itkenyt mitään mutta sillon itkin useemman viikon puhelimessa hänellekkin. Olin ollut kuukauden polttamatta, aloitin senkin uudelleen. Rupesin tissuttelemaan mun vapaapäivinä.

Sisko oli myös poikansa kanssa täällä ja hänkin huomasi ettei oo kaikki ihan kunnossa. Oltiin siskon ja pojan kanssa ulkona. Sisko kyseli miehestä, en pystynyt sanomaan suoraan että mut oli jätetty. Koitin vältellä kysymyksiä ja lopulta romahdin siskonkin edessä ja sain sanottua että mut on jätetty. Siskokin siinä mua halaili ja sano että jos on noin kusipää niin parempi näin vaikka pahalta se nyt tuntuu. 

Olin juuri pari kuukautta aikasemmin vasta kertonut miehestä vanhemmilleni. No äitini kysyi että millon oon miehen luo menossa seuraavan kerran. Totesin että eipä tarvii sinne enää mennä niin äitini nauroi ja totesi että "joko te erositte, se ei kauaa kestäny". Sanat jotka upposi taas niin syvälle. Tän eroprosessin myötä sisko myös varas mulle ajan psykiatriselle hoitajalle, koska mun elämältä katos täysin pohja. 

Pienin vauvan askelin aloin toipumaan tästä miehestä. Aloin hyväksyä pikku hiljaa tilanteen. Tuli jouluaatto. Joka oli mulle muutenkin vaikea koska olin valmistautunut viettämään sen miehen kanssa. Olin olohuoneessa äitini kanssa katsomassa telkkaria kun puhelimeen tulee viesti. Aattelin että kukas näin myöhään laittaa viestiä. No kappas ruudussa näkyy miehen nimi. Tuijotan sitä hetken ja huomaan kun kyyneleet alkaa tekemään tuloaan. Äkkiä omaan huoneeseen. Luen viestiä uudestaan ja uudestaan. Siinä lukee vain "hyvää joulua". Mietin että mitä hittoa. Meinasin jo olla vastaamatta, mutta totesin että vastaan ja katson mitä sanottavaa miehellä on. Kysyin että mites se nyt jouluja toivottaa. Ajatteli kuulemma että oon sille tosi vihanen ja on musta aina tykännyt että kai sitä nyt jouluja saa toivotella. Hän oli kuulemma nauttinut myös yksinolosta kun kukaan ei kommentoi juomista tai tupakan polttamista mitenkään. No en mielestäni minäkään kommentoinut sen enempää kun kerran heitin vitsillä että et voi olla kuukautta ilman kaljaa ja tupakkaa. No hän itse tarttui haasteeseen. Ja no okei saatoin sanoa ehkä kerran tai pari ettei oo kiva pussailla tuhkakuppia. No mies sitten kertoi mulle myös että poika oli lähtenyt äidilleen niin hän oli alkanut juomaan. Oli juonut kuulemma pullon viiniä ja 30 kaljaa. Kysyin että eihän se juonut kuin mietoja, niin se mulle sanoi. Niin vastaus olikin tällä kertaa että viinaa hän ei juo. Mies myös lupasi lähettää mun tavarat postissa.

No mies taas vaikeni. Ja joulupäivänä olin luvannut mennä sedän mökille. Se oli ihan hirveetä kun setäkin kyseli tästä miehestä ja edellisenä yönä olin keskustellut tän miehen kanssa. Pidättelin itkua koko sen mökillä oloajan. Kun vihdoin pääsin sieltä lähtemään, mun oli pakko ajaa auto sivuun ja romahtaa ihan täysin. Vartin siinä tien reunassa itkin ennen kuin kykenin jatkamaan matkaa.

 Vuosi alkoi vaihtumaan ja mieskin oli ollut hyvän aikaa taas hiljaa. Kunnes hän taas otti humalassa yhteyttä puhuen vaan niitä näitä. Koitin hälle kertoa kuinka mulla on mennyt ja mitä mulle kuuluu. Halusin että hän näkee kuinka hajotti mut. Tuntui ettei hän oikein ymmärtänyt asiaa. Linkitti mulle vaan kappaleita, joita oli linkittänyt jo aikaisemminkin. Puhui kavereistaan joista en ollut kuullut mitään koko yhdessä olon aikana. Ja asioita jotka mun olis pitänyt tietää ennen kuin ruvettiin suhteeseen. Mietin tässä vaiheessa että hitto onko koko suhde perustunut valheelle, miksi mulle ei ole voitu olla rehellisiä. Mä itse olin täysin rehellinen kaikessa.

 Mies myös aina sanoi ettei hän ole väkivaltainen. No ei mua kohtaan ollutkaan, mutta kun kehuskellen puhui päissään että on vetänyt veljeänsä ympäri mökkiä jalasta. Niin kyllä mä mietin että kuka hitto tää mies on. Huomasin myös että hän ottaa muhun vain humalassa yhteyttä ei koskaan selvin päin. Meni taas parisen päivää ja mies otti taas yhteyttä. Mulla meni siinä vaiheessa vähän hermo ja vastailin tylymmin. Ja lopulta mies taisi vetää ns herneet nenäänsä ja nyt taas neljään kuukauteen ei ole mitään kuulunut.

 Tiedän ettei mun tarvitsisi huolehtia tästä miehestä enää milläänlailla. Mutta silti mua pelottaa että hän kusee elämänsä nyt täysin. Enkä halua hänen numeroa estää kuitenkaan. Niin ja lisättäköön vielä että siitä on melkein puoli vuotta kun mulle luvattiin lähettää mun tavarat postissa,osotteenkin annoin. No ei ole näkynyt. Ja sain mä kuulla että sen veljen, joka sen mökissä välillä punkkasi, tinder muija oli kuulemma jotain mun juttuja käyttänyt ja vienyt mennessään. En tiedä uskoakko tuota. Mies sanoi että kun paketti saapuu nii kato mitä puuttuu että hän laittaa rahana loput. En mä sen rahoja halua.

Eron myötä mulla jäi mm vanhempaan kummipoikaan ja ystäviin yhteydenpito. Halusin olla yksin. Töissä en pystynyt nauttimaan mistään. Ajattelin että se on sen työpaikan vika että ero tuli. Mun ongelmat syömisen kanssa jatkui. Niistä olin jo päässyt eroon miehen myötä. Itkin päivittäin tunteja,itkin itseäni uneen. Mielessä pyörivät myös miehen sanat kun kysyin pariinkin otteeseen että enhän ole laastari, kun oli ollut sinkkuna muutaman kuukauden niin vastaus oli "et tietenkään". Tammikuussa sanoin myös itseni irti päiväkodista. En pystynyt enää jatkamaan siellä töitä. Mun oli itse niin vaikeaa siellä olla. Totesin että mun pää on nyt niin sekasin ettei musta ole huolehtimaan muista, kun en pysty huolehtimaan edes itsestäni. Palasin maaliskuussa vanhaan työpaikkaani asiakaspalveluhommiin. Mutta tuollakin on muistoja miehestä, koska tuolla olin töissä kun juttu alkoi..

Nyt tosiaan oon saanut olla rauhassa tältä mieheltä. Ja oon tavannutkin muutamia miehiä sen jälkeen. Mutta ne kaikki pukkaa kaatumaan samasta syystä. Nähdään aina pari kertaa ja sen jälkeen miehet katoaa.

Tiedän kyllä etten ole ehkä itsekkään vielä toipunut erosta kunnolla. Vertailen silti miehiä exään vaikka se teki paskasti. Ja silti ikävöin exää. Vaikka tiedän ettei tosta voisi millään tapaa jatkaa, mutta silti mä välitän edelleen exästä omalla tapaani. Ja osa ei tota laske parisuhteeksikaan, mutta mulle se oli sitä. Ja luulin että se oli mun elämäni rakkaus. Tän suhteen myötä mun on myös hirveän vaikea luottaa miehiin. Mä en myöskään pysty kuuntelemaan biisejä joita kuuntelin oikeestaan koko suhteen ajan. Myöskään Apulantaa en pysty enää kuuntelemaan ilman että mies tulee siitä mieleen. Mulla on myös edelleen puhelimessa miehen lähettämiä kuvia ja videoita. En oo vieläkään valmis niitä poistamaan...

                                          

Vaikeit aikoi ja haluisin ne unohtaa, mut ne seuraa vierellää ja muistuttaa

Mun pitäisi nukkua, mutten saa enää unta. Nukuin mä tossa pari tuntia ja työt alkaa 5 tunnin päästä, eli neljä tuntia kerkeisin vielä nukkua, jos vaan pystyisin. Oon tässä oikeestaan koko viimeisen vuoden ollut stressaantunut, mutta tässä viikon aikana on taas tuntunu et seinät kaatuu päälle ja stressitaso ollut taivaissa. Viime keskiviikkona, mun stressitaso alkoi nousemaan työjuttujen takia, torstaina tää sama työjuttu uusiutu ja ehkä vähän pahempanakin. Perjantaina mulla olikin aamulla työterveyshoitajalle varattu aika terveystarkastukseen. Hoitaja kysyi että oonko stressaantunut, ja totesin että noiden kahden yön jälkeen kyllä ja mainitsin myös tammikuusta, mainitsin myös että mua välillä ahdistaa olla töissä ja tietynlaisten ihmisten kohdalla tulee paniikki ja tekee mieli juosta takaovesta ulos. Tää hoitaja ehdotti että jos haluan ja mun stressi alkaa vielä pahenemaan niin voisin käydä psykologin juttusilla, saisin neuvoja kuulemma tohon paniikkiin, ahdistukseen ja stressiin. Kauhisteli myös sitä kun kysyi onko tammikuuta purettu millään tapaa ja kun sanoin että lähipiirissä vain.

Mulla on 15.12 työterveyslääkäri, niin jos se kysyy multa stressistä ja näistä aattelin kyllä latoa vielä suorempaa tekstiä kun tolle hoitsulle. Jotenkin kun ton tammikuun tapahtumien vuosipäivä lähenee se stressaa ja ahdistaa, en ees tiiä että miksi. Se on ollutta ja mennyttä, mutta kai mä tietyllä tapaa elän vielä sitä hetkeä uusiks kun ei sitä ole kunnolla purettukkaan. Viime viikon tapahtumien takia, oon myös alkanut pelkäämään uudestaan töissä. Joka ilta meen töihin pelko persuksissa ja työmotivaatio täysin nollassa, kun tuntuu ettei meistä työntekijöistä välitetä. Eräänä yönä soitin esimiehellemmekin itku kurkussa niin sieltä tuli vaan että "jatkakaa töitä". Yritin kertoa hänelle tapahtumia, mutta ei tuntunut kiinnostavan taas kuin raha. Sanoin aamulla toiselle esimiehelleni että mun stressitaso on taivaissa, niin hän totesi että näytä stressille ovea, äläkä stressaa sellassia asioita joihin et voi vaikuttaa. Helpommin sanottu kuin tehty, mä stressaan aina jotain pientä. Ja oon muutenkin niin huono pyytämään apua, tai ottamaan sitä vastaan. Oisin voinu tolla hoitajallakin sanoa että joo kiitos menen sinne psykologille, pääsenkö heti. Mutta ei rupesin jälleen empimään. Että ärsyttää..

Tossa ylhäällä on tuo Niken biisi, en ollut kuunnellut biisiä ennen tätä päivää, mutta kun ystäväni sitä kehui ja sattui nyt youtubessa tulemaan vastaan, olihan se kuunneltava. Tää on taas näitä biisejä mitkä sai mut ensimmäisellä kuuntelukerralla jo parin ekan sanan jälkeen itkemään. Toi biisi sai mut myös tajuumaan sen että, oikeastaan tammikuun jälkeen en oo nähnyt pahemmin mitään hyviä unia, oon aina nähnyt painajaisia.

"mut kerro kuka vois rakastaa pipipäät joka on hiljanen ja outo ku pää on jumissa, pelkkii painajaisii mä nään mun unissa niis mua jahdataan tai läheiset lahdataan, miten mä voisin aamusin pysyy vahvana tai illal ku pyörin tuntei se ärsyttää, ku en saa unta vaikka napit väsyttää ootsä tavannu ketää yhtä noloo"

"vaikeit aikoi ja haluisin ne unohtaa, mut ne seuraa vierellää ja muistuttaa"